Valokuitu arjen turvana

Aapajoki #hanke 355822 – sai ”primus moottorikseen” alkumetreiltä Sari Kentän, alkukartoituksessa vahvasti mukana olleen sekä hankkeesta aktiivisesti tiedottaneen aapajokilaisen. Konkreettista tekemistä on riittänyt aina asennuksiin asti.

Millaisesta lähtötilanteesta Aapajoella hanke eteni?

Netti toimi todella huonosti ja välillä ei toiminut ollenkaan. Paikoitellen kylällämme ei toimi puhelinverkkokaan, esim. meillä, joten oli kyse myös turvallisuusasiasta.

Pääsit mukaan itse hankkeen toteutukseenkin, et siis pelkästään liittymän ostajan roolissa. Miten hanke eteni?

-Itse prosessihan oli pitkä, olin hankkeen alkuvaiheista asti mukana. Pääsin mukaan siis jo kesällä 2025, kun ensimmäisessä infotilaisuudessa nostin käteni vapaaehtoisena kylätiedottajan rooliin. Koko talven jännitin miten hankkeen kanssa käy ja saadaanko rahoitus. Maaliskuussa 2026 Jarmo Ruohola, siis KTVO:n toimitusjohtaja soitti, että rahat saatiin ja projektissa päästään jatkamaan. ”Rahat saatiin” tarkoittaa siis myönteistä tukipäätöstä.

Kevään ja kesän aikana 2026 olemme Jarmon kanssa yhdessä järjestäneen infot ja muut. Tein osan mainoksista ja jaoimme ne puolison kanssa Aapajoen alueen postilaatikoihin. Olemme jakaneet myös muut lippulaput, kartat, lomakkeet, sisärasiat ja modeemit itse. Mukaan työhön on päässyt oma isäkin, kun kävimme muutamassa talossa auttamassa sisärasian asennuksissa ja läpivetoreiän poraamisissa. Puhelin on soinut paljon loppukevään ja alkukesän aikana (koska kyläläisten on ollut varmaankin helpompi soittaa minulle kuin tuntemattomammalle Jarmolle).

Talkootunteja tuli tänä vuonna yli 150 ja välillä stressikin oli kova. Läheiset koittivat muistuttaa, ettei hanke ole minun harteillani, mutta se tuntui minulle sydämen asialta.

Parasta on ollut se, että olen saanut tutustua kyläläisiin, joita en aiemmin ole tuntenut ja ollaan päästy yhdessä tekemään ja touhuamaan yhteisen asian tiimoilta.

Miten Aapajoella nyt hankkeen loppumetreillä, elokuussa 2026 yhteydet toimivat?

Meillä on nyt nopea ja vakaa nettiyhteys, puolison pelitkin pyörivät paremmin. Mukavaa on myös, että pystyy käyttämään useaa laitetta samaan aikaan ilman, että yhteys heikkenee. Tietysti myös nyt etätyöt onnistuvat huomattavasti paremmin, ja
itse suunnittelen opiskelevani lähitulevaisuudessa etäyhteydellä.

Hanke onnistui mielestäni hyvin ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen.